Liikkuminen Hong Kongissa

Alunperin ei ollut tarkoitus kirjoittaa kokonaista postausta Hong Kongissa liikkumisesta, mutta homma lähti ihan hanskasta ja päätin julkaista tämän erillisenä settinä. Ne voivat sitten skipata tämän, joita ei julkisilla kulkeminen kiinnosta.

Octopus- kortti

Heti alkuun muutama pohdinta ns. Octopus- kortista. Kyseessä on Hong Kongissa käytössä oleva ”matkakortti”, jolla maksat matkasi kaikissa julkisissa kulkuvälineissä taksia lukuunottamatta. Kortti kelpaa maksuvälineeksi myös monessa pikkukaupassa, supermarketissa, ravintolassa ja vaikka missä muualla. Kortille ladataan tuttuun tyyliin arvoa ja sitä sitten törsäillään. Kun tutustuin kaupunkiin netissä, kaikkialla neuvottiin ostamaan Octopus välittömästi. Itse en näe sitä mitenkään erityisen tärkeänä tai etenkään taloudellisesti erityisen kannattavana hankintana ja jätin kortin hankkimatta. MTR- lippujen ostamista se kieltämättä helpottaa, kun leimaat kortin saapuessa ja lähtiessä – veloitus menee automaattisesti kuljetun matkan perusteella. Monessa blogissa mainitaan, että kortilla saavuttaa suurta taloudellista hyötyä – tässä pientä omaa laskentaani:

Turisteille suunnattu Sold Tourist Octopus– kortti maksaa 39 HKD eli noin 4,5 EUR. Kortti ei siis ole todellakaan kallis ja yksikään travelleri ei varmasti itseään lopulliseen konkurssiin saa kortin avulla.

Esimerkki: Matka Wan Chaista Jordanin asemalle maksaa 11 HKD ja Octopus- kortilla 10 HKD. Matkoja saa tehdä todella monta ennen kuin kortti maksaa itseään takaisin. Tässä toki puhutaan senttien, maksimissaan eurojen erosta kokonaishinnassa ja se lienee suurimmalle osalle ihan se ja sama. Kirjoitin tämän pohdinnan lähinnä kyseenalaistamaan näkemystä siitä, että reissaajana et pärjää kaupungissa ilman korttia.

Metro eli MTR

Hong Kongin julkinen liikenne rakentuu käytännössä metrosta (MTR), busseista ja raitiovaunuista. Metro liikkuu Hong Kong Islandin, Kowloonin, Uusien Territorioiden Lantaun saaren alueella – sillä pääsee myös manner-Kiinaan Shenzeniin. Toisin sanoen MTR on Hong Kongissa liikkujan ykkösvalinta sen monipuolisen reittiverkoston vuoksi. Välimatkat ovat suhteellisen pieniä verrattuna moneen muuhun suurkaupunkiin ja linjojen vaihtamiset sujuu helposti, koska metrojen vuoroväli on pieni. MTR on suunniteltu kuljettamaan 3,7 miljoonaa ihmistä viikon jokaisena arkipäivänä joka tekee siitä Hong Kongin suosituimman liikkumismuodon. Matkan kustannus riippuu siitä, mihin olet matkalla: lippua ostaessasi valitset kosketusnäytön avulla kartalta määränpääsi ja kone hinnoittelee lipun sen mukaan. Helppoa.

Metroasemia on suhteellisen tiheästi ja kaduilla on kylttejä, mistä löytyy lähin MTR- pysäkki. Tunnistat metropysäkin punaisella pohjalla olevasta valkoisesta ”hämähäkistä”. Merkille on varmasti muukin merkitys, mutta kielitaidottomana junttina tämä oli itselleni helpoin ilmaus. Metro kulkee hieman linjasta riippuen suunnilleen 06.00-01.00.

Hong Kong Central Station MTR
Vasemmassa yläkulmassa näkyy MTR:n tunnus
Hong Kong metrokartta
Hong Kongin MTR- kartta. Kuva: mtr.com.hk

Ding Ding

Hong Kong Islandilla jengiä kuljettaa Ding Ding. Mikä helvetin ding ding? Suomeksi kyse on ihan tavallisesta raitiovaunusta. Tarkemmin tavallisesta kaksikerroksisesta spårasta. Nimitys Ding Ding tulee äänestä, jonkinlaisesta töötistä, minkä kuski päästää ilmoille lähestyessään pysäkkiä. Spåra kurvaa Hong Kong Islandin pohjoisreunaa pitkin ja suunnistaminen on helppoa, koska pääasiassa ding ding liikkuu vain joko Kennedy Towniin (länteen) tai Shau Kei Waniin (itään) suuntaan. Riittää siis, että tiedät suurin piirtein kumpaan suuntaan olet menossa.

Hong_Kong_Tramways_map
Hong Kongin raitiovaunu. Kuva: Wikipedia

Ding Ding- matkustamisen yksinkertainen etiketti:


1. Etsi lähin pysäkki ja tiedosta, oletko menossa itään vai länteen. Asetu suunnan mukaisesti oikealle puolelle tietä.

2. Liity jonon jatkoksi. Joskus on vähän haastavaa tietää, kummasta suunnasta jono alkaa. En löytänyt tähän mitään logiikkaa. Pari kertaa huomasin menneeni jonon ensimmäiseksi vahingossa. Jos olet epävarma, katso kumpaan päähän joku paikallinen itsensä asettaa.

3. Kun spåra tulee, hyppää takaosasta kyytiin jos mahdut. Jos et, ei huolta – seuraava ding ding tulee ihan minuutin tai kahden kuluttua.

4. Jos mahdut, tunge portaat yläkertaan. Maisemat ovat siistit ja saat checked- merkinnän bucket listaasi. Jos raitiovaunu on täysi, liiku muiden mukana eteenpäin kohti keulaa sitä tahtia, kun spåra tyhjenee.

5. Koeta pysyä kartalla siitä, milloin sinun tulee jäädä pois kyydistä. Joissain uudemmissa vekottimissa raitiovaunun etuosassa on seuraavan pysäkin nimi. Kannattaa kuitenkin ennen matkaa selvittää omaa pysäkkiä edeltävän pysäkin nimi, jotta tiedät jäädä seuraavalla. Stoppien nimet on merkattu selkeästi pysäkeille.

6. Kun on aika jäädä, on maksun aika! Siirry kohti keulaa ja tunge kohteliaasti jengin ohitse tarvittaessa. Varaa tasaraha kolikkoina: yksi matka maksaa aina 2,60 HKD. Kuskin ja oven välissä on boksi, mihin viskaat kolikot ja lähdet pois. Tasarahan puuttuessa voit heittää kippoon isommankin summan. Vaihtorahaa et tule saamaan. Jos sinulla on Octopus- kortti, voit maksaa näyttämällä sitä lukijalle.


 

Hong Kong Ding Ding
Alareunassa näkyvään boksiin kolikot ja etuovesta ulos!

Lautat Victoria Harbourin yli sekä ulkosaarille (Outlying Islands)

Hong Kongiin kuuluu yli 250 saarta. Tästä johtuen lautat (ferry) on yleinen kulkemismuoto. Tunnetuin lautoista on tietenkin Star Ferry – tähän liittyen lisää tietoa täältä: Viikonloppureissu Hong Kongiin – osa 1 (asuminen, valoshow, Star Ferry).

Jos haluat kaupungin sykkeestä pois ulkosaarille (vapaa suomennos, engl. Outlying Islands), jotka ovat täynnä luontoa, temppeleitä ja pieniä kalastajakyliä, suuntaa Central Ferry Pierille. Pääset tänne helposti MTR:llä tai Ding Dingillä. Jos tulet MTR:llä, poistu A- exitistä ja kulje kävelysillan yli jonka jälkeen olet perillä Laitureille ohjeistavat kyltit on helppo nähdä ja et oikeastaan voi eksyä. Toisaalta kaikki on mahdollista, mutta löydät kyllä perille viimeistään pienen sekoilun jälkeen. Laitureita on useita ja oikea pier riippuu kohteestasi:

Pier 2: Ma Wan (Park Island)
Pier 3: Discovery Bay (Lantau Island)
Pier 4: Yung Shue Wan & Sok Kwu Wan (Lamma Island)
Pier 5: Cheung Chau Island
Pier 6: Mui Wo (Lantau Island) ja Peng Chau Island
Pier 7: Tsim Sha Tsui

Pääset laiturille, kun tunget kolikoita tarpeeksi pyöröportissa olevaan reikään. Jos sinulla ei ole tarpeeksi kolikoita, voit vaihtaa seteleitä erillisessä kopissa. Lauttamatkan maksu riippuu kohteestasi: Lamma Islandille noin puolen tunnin matka maksoi muistaakseni noin 20 HKD eli pari euroa.

Lautta Lamma Islandille
Lautalla pääsee ulos katselemaan maisemia ja matkakaan ei ole yhtä epämääräinen kuin ilmeestä voisi päätellä.

Muut liikkumisen muodot: bussi, taksi, Peak Tram

Ding Dingillä ja metrolla selviää lähtökohtaisesti todella hyvin. Omalla reissulla en edes kokeillut bussia mutta verkosto laaja ja niitä operoi viisi eri bussifirmaa. Kaupungista löytyy myös 16- paikkaisia pikkubusseja, jotka liikkuvat pienillä kaduilla joihin isot dösät eivät mahdu.

Takseja Hong Kongissa on paljon. Lähes jokaisessa kadunkulmassa päivystää punainen taksi valmiina ottamaan kyytiin. En kokeillut myöskään taksia omalla reissullani. Tämä jäi hieman harmittamaan jälkeenpäin. Nettitietojen mukaan taksi kustantaa 24 HKD ekalta kahdelta kilometriltä ja sen jälkeen 1,70 HKD per 200m / minuutti odotusta. Ei sillä siis pääse liikaa köyhtymään. Nice to know fact: punainen taksi kulkee käytännössä koko Hong Kongissa, vihreä versio kulkee Uusien Territorioiden alueella ja sininen kulkee Lantaun Saarella.

The Peak Tram kulkee Garden Road Admiraltylta (lähellä Centralia) Victoria Peakille Mid-levelien kautta. Kannattaa hieman varauksella suhtautua ainakin ylöspäin kulkevaan versioon, sillä jono on uskomattoman pitkä. Suosittelen ottaa sportin kannalta ja kävellä ylös, vaikka se soijan laittaakin virtaamaan. Alaspäin tulimme Peak Tramilla ja kyyti oli ihan hauska ja pääsimme jonottamatta kyytiin. Hintaa yhden suunnan lipulle tuli muistaakseni nelisen euroa.

The Peak Tram
The Peak Tramin kyydissä alaspäin

Tällänen setti tällä kertaa! Hieman informaatiopainotteisempi juttu, jatketaan fiilistelypostauksilla taas hetki. 🙂

One thought on “Liikkuminen Hong Kongissa

Add yours

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Pidä blogia WordPress.comissa.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: